paino, iho, taivas
Paavo Halosen näyttely Paino, Iho, Taivas avaa Galleria Halmetojan näyttelyvuoden 2022. Halosen näyttely Ison kiven juureen oli ARTag Galleryn viimeinen näyttely tammikuussa 2020. Uuden näyttelyn teemat ovat hyvin erilaisia kuin kaksi vuotta sitten, jolloin metsä nousi näyttelyssä pääosaan.
Uusissa teoksissaan Halonen käsittelee ihmistä ja ihmisyyttä. Sukupuoleton ja muutenkin määrittelemätön hahmo kasvaa esiin Halosen muokkaamista vanhoista pyhimysveistoksista. Näyttely ei kuitenkaan ole näyttely uskonnosta, se on pikemminkin dokumentinomainen sukellus uskoon ja sakramentteihin. Katsojalle on jätetty runsaasti tilaa ajatella ja eläytyä.
– Teoksissa käyttämieni kierrätyspatsaiden ihon väri vaihtelee luunvalkoisesta keltaiseen, tummanmustasta punaiseen limepuun pintaan. Työstäessäni vanhoja veistoksia muutan tai peitän sukupuoleen liitettyjä merkkejä ja konnotaatioita, Halonen kertoo itse.
Se mikä yhdistää Paavo Halosen vanhoja ja uutta näyttelyä on tilallisuus. Vaikka näyttely koostuu yksittäisistä veistoksista se kasvaa tilalliseksi kokonaisuudeksi ja hahmottuu katsojalle ja kokijalle kokonaisvaltaisena elämyksenä. Mukana on jälleen myös äänimaisema, jonka on tehnyt äänisuunnittelija Appu Jasu.
– Tämä on näyttely rakkaudesta, tunteen mahdottomuudesta tämä on näyttely dogmeista, karensseista, sakramenteista, tämä on näyttely uskosta, tämä ei ole näyttely uskonnosta, Halonen määrittelee.
Teoksissa näkyvät ajalliset kerrostumat kuljettavat taidehistoriaa ja kristinuskon historiaa rintarinnan. Kristuksen kärsimyksen kuvaus on ollut yksi kuvanveiston ja maalaustaiteen tärkeimmistä aiheista länsimaisessa taiteessa. Nyt löydetyt, kärsineet ja muokatut veistosaihiot taipuvat uusiin sisältöihin ja uudenlaiseen kärsimykseen. Halonen on yhdistänyt niihin elementtejä ja materiaaleja, joissa nykyaika kohtaa klassisen muodon.
Elämä näyttäytyy yksilöä piinaavana voimana, jota vastaan on turha taistella. Alistumisen seuraus on hurmio ja lopulta yksilö näyttäytyy kuitenkin toimijana, ei vain pyhänä objektina.